Rekrytointi, avoimet työpaikat Joensuun seurakunnissa
Tällä sivulla julkaistaan Joensuun ev.lut. seurakuntayhtymässä tai siihen kuuluvissa seurakunnissa avoimena olevia virkoja ja tehtäviä. Mikäli lista alla on tyhjä, ei avoimia virkoja tai toimia ole avoinna.
Millainen työyhteisö olemme?
Joensuun seurakuntayhtymä on kuuden evankelisluterilaisen seurakunnan muodostama kokonaisuus, jossa on noin 180 työntekijää. Kesäisin työntekijämäärä kasvaa jopa 250:een, kun kausi- ja kesätyöntekijät ovat mukana vahvuudessa. Seurakuntayhtymään kuuluvat Joensuun kaupunkialueella toimivat Joensuun, Pielisensuun ja Rantakylän seurakunnat sekä 25–55 kilometrin päässä Joensuun keskustasta sijaitsevat Pyhäselän, Enon ja Vaara-Karjalan seurakunnat. Teemme työtä noin 50 000 joensuulaisen parissa. Olemme läsnä ihmisten arjessa ja juhlassa tuomassa toivoa tähän maailmaan.
Mitä tarjoamme?
Mielekkään työn ja työympäristön lisäksi tarjoamme työntekijöillemme toimivan työterveyshuollon ja hyvät henkilöstöedut. Käytössämme ovat mm. ePassin lounas-, liikunta- ja kulttuuriedut. Henkilökunnan tiloissa on tarjolla kahvia ja teetä maksutta ja työntekijällä on mahdollisuus osallistua retriittiin kerran vuodessa. Työtehtävistä riippuen tarjoamme mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön.
Avoimia virkoja ja tehtäviä
RSSLinkki avautuu uudessa välilehdessäPoimintoja blogeista
-

Oletko viihtynyt uudessa työssäsi? – Tätä Marko Kähköseltä on kyselty, kun hän vaihtoi työpaikkaa 26 vuoden jälkeen
Marko Kähkönen on monelle nuorelle tuttu kasvo Rantakylän seurakunnasta. Vuosien harkinnan jälkeen hän päätti vaihtaa työpaikkaa ja -alaa.
-

Vapaaehtoiskoordinaattori on verkostoitumisen ammattilainen ja osallisuuden rakentaja
– Työssäni parasta on se, kun saan nähdä ihmisten antavan omaa aikaansa ja osaamistaan seurakunnan hyväksi. Se vetää nöyräksi ja saa ihmettelemään ihmisten hyvyyttä, kiteyttää Joensuun seurakuntien vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sirpa Hiltunen.
-

Tutkimusmatkoja ihmismieleen – Sattuma kuljetti Salla Ulvi-Altion papista perheneuvojaksi
Salla Ulvi-Altio arvostaa sitä, että perheasiain neuvottelukeskuksessa on mahdollista kohdata ihminen ajan kanssa ja kulkea tämän rinnalla lyhyen matkaa.
-

Kasvokkain kuoleman kanssa – Hautausmaalla työasu voi vaihdella ulkovaatteista tummaan pukuun
Koulutuspolut kuljettivat Joensuusta kotoisin olevan Pasi Tarnasen alkujaan automaalariksi ja maatalouslomittajaksi. Myös Tarnasen nykyisessä tehtävässä yhdistyvät ulkotyöt ja koneet. Oman lisänsä miehen työpäivään tuo kuitenkin kuoleman arkinen läsnäolo.
-

Sairaanhoitajasta toimitusjohtajaksi ja henkilöstöpäälliköksi – Päivi Hirvonen on tarttunut rohkeasti uusiin työmahdollisuuksiin
Päivi Hirvonen on työskennellyt kolme vuotta Joensuun seurakuntayhtymän henkilöstöpäällikkönä. Tehtävään hänet houkutteli työn monipuolisuus ja seurakuntien hyvä maine.
-

Antti Kyytsösellä oli nousujohteinen ura kehitysinsinöörinä – Mikä sai hänet vaihtamaan alaa ja opiskelemaan papiksi?
Antti Kyytsönen teki työurallaan täyskäännöksen: hän muutti Etelä-Suomesta Joensuuhun ja opiskeli papiksi. Päätöstään hän ei ole katunut.